keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Uusi hallitus

Hei,

Uusi hallitus on järjestäytynyt.


 Nimi
 Vastuualue
 Olli Anttonen
 Puheenjohtaja
 Teppo Nikkinen
 Varapuheenjohtaja ja laivavastaava
 Lauri Anttonen
 Sihteeri
 Olli Bastman
 Rahastonhoitaja
 Ari Roikonen
 Sukellusvastaava
 Jari Simola
 Kalusto- ja vapepavastaava
 Niko Simola
 Juniorivastaava

Seuran uudet säännöt hyväksyttiin Patentti ja rekisterihallituksessa vuoden alussa. Uuden hallituksen ensimmäinen tehtävä on valmistella seuran toiminnan muutos vastaamaan uusia sääntöjä.

Jäsenistölle uudet toimintasuunnitelmat esitetään seuran kevätkokouksessa huhtikuun alkupuolella. Kevätkokouksessa myös äänestetään uudesta seuramallista.

Kun sääntöuudistus on nyt takana hallituksen tavoite on pyrkiä kehittämään seuratoimintaa monipuolisemmaksi. Tähän kutsumme kaikki halukkaat mukaan tekemään ja puuhaamaan yhdessä.

Kevään aikana tulee tapahtumaan:

  • Laitesukelluksen P1-kurssi alkaa kevään aikana
  • Tornator 1 menee telakalle 5-vuotis tarkastukseen ja katsastukseen
  • Rantojen putsaus-tempaus
Muista seurata meitä myös sosiaalisessa mediassa:
Hyvää alkanutta vuotta ja sukellusintoa. Nähdään vaikka uimahallilla seuran vuorolla maanantaisin klo 20-21 Naisvuoren uimahallissa.

HUOM! Tämä viesti on lähetetty jäsenistölle myös sähköpostilla. Jos et tätä saanut ole yhteydessä seuran sihteeriin ja lähetä hänelle nykyinen sähköpostiosoitteesi niin korjaamme sen jäsenrekisteriin.

Terveisin
Olli Anttonen
Puheenjohtaja
Mikkelin urheilusukeltajat ry